Seikkailuja empaattisuudesta

Ryhdyn laskemaan 37,49 ja 10000. Se on toisella puolella maailmaa. Lähempänä lasken 8-2003-30-57. Summa on hirveä, vaikka osatekijät ovatkin kaukana. Tuntuu pahalta silti.

Yhdenkä kuolema tragedia ja monien tilastotieto. Enpä tiedä, mutta pelkään turtumista. Vaikka tuntuu pahalta en halua unohtaa ketään heistä. Kaiken tapahtuneen jälkeen he eivät ansaitsisi sitä.

Monta ihmistä ei tule näkemään ihmeitä, joita on tuolla tähtien välissä ja päällä maan. Moni ihmeidentekijä omassa luokassaan on sammunut.

Marcuskin oli sitä mieltä että meidän pitäisi välittää toisistamme. Aina ei voi tiedostaa miten maailma kaikkine osineen toimii. Pimeyden tasapaino on vain löydettävä.




© Mikko Järvinen

Koskettama

Kaikessa harmaudessaan se ei ole vielä tehnyt päätöstä siirtyäkseen suuntaan taikka toiseen. Koskee olla koskettamatta, sillä hän on kauneuden koskettama. Värit seuratkoon hänen jalanjäljissään päätöksen toteutukseen.

Hänen kokonaisuutensa säikeet tunkeutuvat minuun, enkä halua vastustella sitä. Otan kaiken vastaan mitä vain saan. Halu vastata kosketukseen on suuri, mutta toimena se on ajatuksieni vanki.

Liikkui kuin tumma hahmo vallankumouksen aattona, ennen suurta tekoa. Kaikki tiesivät hänestä, mutta hänen tulonsa oli yhtä tuntematon, kuin mitä hän kantoi mukanaan.

Yhteen kietoutuneet sydämet seisoivat lopussa ja lauluin kertoivat siitä mitä hän kantoi.




© Mikko Järvinen

Musiikki on loppunut

Gramofoni rohisee pöydällä, juuri sammuneen kynttilän savun tanssiessa sen ympärillä. Siitä huolimatta katson ikkunasta ulos hautoen ajatuksia näkymättömästä kauneudesta.

Ne sävelet soivat muodostasi tuolla maailmalla. Levyn tuoma tunne ei ole sama, mutta toimii kyllä muistojen herättäjänä. Laittaa miettimään, koska olisit ollut yhtä vapautunut, kuin silloin eräs kerta keikan jälkeen.

Lasken savukkeen ja nostan, sinulta saadun trumpetin huulilleni, tavoittaakseni sen menneen tunnelman. Ilman ääntäsi tavoite on pelottava. Sen piti olla meidän matka.

Yksinäiseen muistokonserttiin osallistuu vain henkesi, sillä se ohjaa sormiani trumpetin näppäimillä. Vaikka olenkin surun murtama, ilolla toimin hyväistesi välikappaleena, kotona ei odota kuin gramofoni.

Miten löysinkään paikan, jossa rakkaus katoaa minuuteittain

Paikka, jossa ei olisi rakkautta. Pelkkä ajatuskin puistattaa. Siellä ei voisi havaita puissa värejä, vaikka ne olisivat sinun istuttamiasi. Kävellessäni niiden lomassa mitkään kengät eivät auta, vaan kohta vuotavat jalat verta.

Puiston penkiltä näkee vain kosken, johon se hukkui. Se rakkaus meinaan. Jokaisella ylityksellä asiat menevät toiselle puolelle. Tuomiosta kuullaan alajuoksulla.

Ainoa ajatus, joka juoksee mieleni läpi on paniikin omainen tarve päästä pois täältä. Ihmisiä ei tunnu olevan missään, kun näet jonkun, seuraavassa kadunkulmassa he ovat jo poissa.

Miljoona kaupungit eivät siis pelasta ketää yksinäiseltä olemiselta. Mikään ei riipu minkään määrästä, kun yrittää ottaa selkoa mistä kaikki on lähtöisin.

© Mikko Järvinen

Ydin

Ajatus sinusta on lähtökohta lähes
kaikelle tai ainakin se on läsnä
kaiken rakenteessa. Niinkuin Frank
kertoi laulussaan. Saapuessasi tuo
laulu alkaa soimaan, joka tuutista.
Aluksi en voi kuulla muuta vaikka
näen.

Katseeni palaa iloisen katseesi
syvyydestä tähän hetkeen katselemasta
osasia siitä. Kaikki tuntevat sen,
jopa pienimmät osat tunnetaan.
Etsikääpäs joku joka osaa selittää
sen kaiken yksiselitteisesti ja
sotia sytyttämättä.

Seurassasi irtautuu siinä määrin, että
buddhakin alkaa jo kiinnittämään
huomiota. Se on nyt niin hyvin lähellä,
tunnetko? Saatatpa tunteakkin, ainakin
hetken kuluttua. Aikahan ei tätä
tapahtumaa kunnioita.

Olemme saapuneet tänne tietämättä ja
taitamatta, niinkuin ihmiset yleensä.
...rakkauden ytimeen.

© Mikko Järvinen

Koston tielle

Seison tuulen heitellessä hiekkaa
ympärilläni, katsomassa hänen
verensä valumista maahan. Kerään
sen kyllästämän hiekan putkiloon,
jossa pidin ystävänpäiväksi saatua
sydänkorua.

Muistellen hyviä aikoja. Samalla
lataan revolverin rullaan luodin,
jokaista kohti. Hyvä puoleni
pohtii haluaisito sinä tätä? Paha
puoleni toteaa että et ole enään
vastustamassa.

Ohi kiitävän hetken mietin kenelle
olla vihainen? Vain huomatakseni
että olin tehnyt päätökseni.
Nousin siis sen sivuvaunullisen
moottoripyörän selkään. Se vie
minut kohti, loppujen lopuksi,
tuntemattomaksi muodostuvaa.

Tuoko se sinut takaisin?


© Mikko Järvinen

Asenteista ja päätöksistä väkivaltaa

Monet ovat vain omalla puolellaan
istumassa näkymättömissä juoksuhaudoissaan.
Näkevät vain vihollisia, eivät näe omien
päätöksiensä taakse. Niitä ennen omat
periaatteet, arvot on asetettu myytäviksi.
Maksutapa on painostus.

Tältäköhän mahtoi Wilsonista tuntua, kun
joutui luopumaan listastaan. Myöntyi sitten
päätössokeiden painostukseen. Huijatuksi
tulleensa huomaa vasta kuin sokeat lapset
ryhtyvät leikkimään.

Syylliset hukkuvat syyllisyyteensä, kun
tajuavat okein tekemisen ja omien etujen
tavoittelun eron. Toiset sanovat: "minähän
varoitin". Jällkiviisaat pitelevät
pelastusrenkaita.

© Mikko Järvinen